Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet
häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
– Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
– Hän on sokaissut heidän silmänsä
ja paaduttanut heidän sydämensä,
jotta he eivät silmillään näkisi
eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
jotta he eivät kääntyisi
enkä minä parantaisi heitä.
Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän
sanoillaan tarkoitti.
Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten
pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.
Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama. Joh. 12: 37–43.
Miksi toiset uskovat ja toiset eivät?
Onko uskon geeni olemassa?
Päivän evankeliumista nousee ainakin kaksi näkökulmaa:
1. On paljon ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan. ”Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen”. Siihen liittyy retorinen kysymys: Kuka uskoo meidän sanomamme? – Usko ei ole joka miehen? Miksi?
2. On monia ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan, vaikka eivät sitä tunnusta. ”Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelosta he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä”. – Uskoa on sielläkin, missä sitä ei nähdä.
On ihmisiä, jotka antavat ymmärtää, ettei usko oikein sovi heille. He eivät liiemmin harrasta saarnojen kuuntelua tai Raamatun lukemista. He ovat kohteliaita papille ja sanovat, ettei heillä periaatteessa ole mitään asiaa vastaan, mutta he eivät mielestään ole uskonnollisia. Niin kuin jotkut sanovat kanttorille, ettei heillä ole vähimmässäkään määrin musiikkikorvaa, niin jotkut saattavat sanoa papille, ettei heidän perimässään ei ole uskon geeniä!
Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo, että uskonnollisuus ja käsitykset jumalasta ovat aivojen kemiallisten prosessien tulosta. Asiasta uutisoi Tieteen kuvalehti 01/2006. Hamerin mukaan uskonnollisuutta ohjaa VMAT2-geeni, josta on olemassa kaksi erilaista muunnosta.
Geenivertailussa ilmeni, että kysymysten perusteella henkisyyteen taipuvaisilla koehenkilöillä on perimässä eri VMAT2-geenin muunnos kuin niillä, joiden vastaukset eivät osoittaneet kiinnostusta uskonnollisiin asioihin. Hamer uskoo, että tämä ’jumalageeni’ tavalla tai toisella ohjaa ihmisten uskonnollisuutta. Hän kuitenkin toteaa, ettei se ei olekaan ainoa ihmisen uskoa ohjaava perintötekijä. On hyvin harvinaista, että yksi ainoa geeni säätelee tiettyä ominaisuutta. Useimmat geenit tuottavat ominaisuuksia yhdessä muiden perintötekijöiden kanssa.
VMAT2-geenin vaikutus perustuu siihen, että se säätelee sellaisia aivojen välittäjäaineita kuten serotoniini ja dopamiini, jotka liittyvät esimerkiksi masennuksen, ahdistuksen ja hermostuneisuuden tuntemuksiin mutta myös euforian ja onnen kokemuksiin.
Jos jokin geeni todella määräisi kuka on uskonnollinen, yhtä hyvin voisi sanoa, että jokin toinen geeni tekee ihmisestä ateistin, darvinistin tai vaikkapa pedofiilin. Mikä on ihmisen omien valintojen suhde omaan geeniperimäänsä, on mielenkiintoinen kysymys. Voiko vastuun tekemisistään aina siirtää saamilleen geeneille?
Typerin päätelmä, minkä tällaisesta geenitutkimuksesta voisi tehdä, on kuvitella sen todistavan, että itse Jumalakin on vain aivojemme tuottama harha. Jumalan olemassaolo ei vähimmässäkään määrin riipu siitä, mitä aivoissamme tapahtuu, eikä siten myöskään herkkyydestämme altistua uskonnollisille vaikutteille. Kuten Hamer itsekin toteaa: jos Jumala on olemassa, Hän on, riippumatta siitä onko uskonnollisia ihmisiä vai ei.
Jos usko tai epäusko Jumalaanei ole geeneissä, niin missä se sitten on?
On kysymys paatumuksesta, väitetään päivän evankeliumissa. ”Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä”. Sokeutta ja paatumusta se on, jos joku ei usko Jumalaan. Paatumus ilmaistaan Uuden testamentin alkukielessä sanalla (pooros), jonka sanajuuri merkitsee tuffikiveä, kivettynyttä hiekan- ja savensekaista, huokoista, vulkaanista tuhkakiveä, jossa joskus oli elämää, mutta joka kovettunut. Paatumus on tila, jossa ihminen on sisäisesti liikkumaton, sydän on känsittynyt kovaksi Jumalan todellisuudelle.
Hän on sokaissut ja paaduttanut. Kuka hän? Jumala on sallinut ihmisen näin kovettua ja känsittyä. ”Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo”, Rm 9:18. ”Jumala on antanut uneliaisuuden hengen, silmät etteivät he näkisi, tähän päivään asti” 11:8. Paatumus on siis ajallisesti rajallista. On suuri Jumalan ihme, kun epäuskoksi kovettunut ja känsittynyt usko alkaa uudelleen elämään.
Miksi Jumala paaduttaa? Onko sittenkin niin, että Jumala antaa pahan palvella hyvää? Onko sittenkin luutuneissa, kovettuneissa ja känsittyneissä uskon asenteissa löydettävissä murtuma, josta henkii armoa ja rakkautta? Kovettumia löytyy kirkosta ja herätysliikkeistä, känsiä kirkkokansasta. Mutta aukkojakin löytyy, joissa avautuu yhteinen syyllisyys, yhteinen usko, armo ja rakkaus. Aukot löytyvät murtumista.
Eteläpohjalainen suurrikollinen Matti Haapoja oli vankilassa. Vankien ystävä Matilda Wrede tuli hänen selliinsä. Vanki hypähti pystyyn ja sanoi: – Te tulette saarnaamaan minulle. Turhaa ajan hukkaa! Menkää muiden luokse. Sydämeni on kova kuin kivi. Mutta syntiensä suuruuteen nähden se kasvanut vuoren korkuiseksi. Matilda sanoi: – Jumalalle olkoon kiitos siitä! Kivelle ei voi kylvää siemeniä, mutta vuorissa on halkeamia, joihin kerääntyy multaa ja joissa siemen voi itää. Nyt me etsimme sellaisen kohdan teidän sydämestänne.
Vai onko kysymys Jumalan valinnasta?
”Jo ennen kaksospoikien, Esaun ja Jaakobin syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa.” Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Onhan kirjoitettu: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.”
Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle: ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.” Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Kirjoituksissa sanotaan faraolle: ”Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa.” Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo”. Rm 9.
Paavali ottaa tämän kivuliaan veljestarinan pohdittavakseen, kun hän pohtii Jumalan valintaa. – Jo ennen kaksospoikien, Esaun ja Jaakobin syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa.” – ”Mutta lapset potkivat toisiaan Rebekan kohdussa, ja hän sanoi: ”Miksi minulle pitää sattua tällaista?” Hän meni kysymään neuvoa Herralta, ja Herra sanoi: — Kaksi kansaa on kohdussasi, kaksi heimoa sinusta haarautuu. Toinen heimo on toista vahvempi, vanhempi on palveleva nuorempaa”. Genesis 25:22-23. – Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Onhan kirjoitettu: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin” vrt. Mal. 1:3.
Näin herää jo Paavalin aikaympäristössä se älyllinen pulma: Onko Jumala tasapuolinen? Ei kai hän vain ole epäoikeudenmukainen? Miksi hän vihasi Esauta jo ennen kaksosten syntymää, vaikka kumpikaan ei ollut vielä tehnyt ”hyvää eikä pahaa”? Paavali kiiruhtaa itse heti vastaamaan kiusalliseen kysymykseen. – Ei suinkaan Jumala ole epäoikeudenmukainen. Hän perustelee sitä Raamatulla Mooseksen kirjasta, jossa Jumala sanoo: ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.”
Paavali vetoaa siis Jumalan suvereniteettiin: Hänellä on kaikki valta tehdä mitä haluaa. Hän ei olisi Jumala, ellei hän toimisi näin. Hän ei olisi Jumala, jos ihminen ymmärtäisi häntä. Jumalan olemukseen kuuluu. – ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?” Room. 11:33-35. -”Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?” Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa.” Room. 9 (epistola).
Älyllisen painimme pulma sulaa siis Jumalan suvereniteettiin, suuruuteen ja kaikkivaltiuteen, siihen, että ihminen ei voi ymmärtää Jumalan valintaketjun perusteita. Se vain on niin, että hän sanoo olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Hän ei sano olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Esaun Jumala. Hän armahtaa, ketä armahtaa, vihaa, ketä vihaa. Jumalan pelastushistorian valintaketju on hänen, se ei ole meidän.
Sama pätee meidän muihinkin älyllisiin pohdintoihimme: miksi jonkun elämässä asiat menevät noin ja jonkun toisen elämässä näin. Ei siihen ole vastausta. Se ei johdu siitä, että toinen olisi syntisempi toista. Eihän Esau eikä Jaakobkaan ollut tehnyt vielä hyvää eikä pahaa, kun Jumalan valinta kohdistui Jaakobiin.
Tämän päivän sana tekee meidät nöyriksi suuren Jumalan edessä. Lopuksi: – Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Jumalan valintaketju jatkui Jeesukseen Kristukseen saakka. Hänessä Jumalan armo ilmestyi pelastukseksi kaikille ihmisille! Ratkaisevaa ei ole se mitä minä mietin ja pohdin, vaan se, että Jumala armahtaa.
Toinen näkökulma evankeliumissamme liittyi siihen, että monet todella myös uskoivat. Uskoivat Jeesukseen, vaikkeivät sitä tunnustaneet, uskoivat salaa.
Joosef arimatialaisesta Johannes tietää, että ”hän oli Jeesuksen opetuslapsi, joskin salaa, sillä hän pelkäsi juutalaisia”. Hän osoitti kuitenkin tiukan paikan tullen siviilirohkeutta ja pyysi Pilatukselta Jeesuksen ruumiin haudattavaksi. Muut olivat paenneet, he jotka sanoin tunnustivat uskoa. Joosefin käytännöllinen uskontunnustus oli väkevä.
Uskoa on paljon useammissa kuin näyttää ja aivan eri ihmisissä kuin luullaan.
(Miestenpiirissä Valkeakoskella 10.3.2015)