Kallionkoloon
(Urjalan Sanomat 6.2.2014)

Kun olen kammannut Kynttilänpäivän tekstejä, kamman piikkiin on jäänyt yksi sana: ”kallionkoloon”.

Miksihän on niin? Kun luen, katson, kuuntelen, niin samaistun lukemassasi, katsomassasi, kuuntelemassasi johonkin tai johonkuhun. Samaistuminen avaa ovet omalle elämänkokemukselleni ja tunteilleni. Koetut tunteet vahvistavat elämän merkityksiä.

Kävin kokemassa muutamia viikkoja sitten Tampereen Työväenteatterissa Hiljaiset sillat. Robert James Wallerin alkuperäiskirja on suomennettu 1995 nimellä Hiljaiset sillat. Samalta vuodelta on Clint Eastwoodin ohjaama elokuva, Francescana Meryl Streep ja Robertina Clint Eastwood. Teatteritulkinnan Fransesca oli Teija Auvinen ja Robert Auvo Vihro.

Kokemukseni oli niin valtava, että itkin liki koko ajan. Olen jo sen verran elänyt mies, etten häpeä tällaisen tunnustamista. Iloitsen siitä, että minut on luotu tuntevaksi mieheksi. Itkin, koska samaistuin. Erityisesti Teija Auvisen tulkinta oli niin vahva, että se vei mukanaan. Taitavasti välitetty aikuisen naisen intohimo, tuska ja suurten tunteiden palo täyttivät koko salin. Se palo otti minut syliinsä.

Niin. Kun luen Raamattua, niin se mikä tarttuu tajuntaan, johtuu samaistumisesta. Tällä kertaa se on sana ”kallionkoloon”? Se yksittäinen sana on toki nähtävä ja koettava sen laajemmassa tekstiyhteydessä. Se Kynttilänpäivän tekstiyhteys on tässä.

Sitten Herra sanoi: ”Näetkö tämän paikan vieressäni? Asetu tämän kallion luo. Kun minun kirkkauteni kulkee ohi, minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni, kunnes olen kulkenut ohi. Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.” 2 Moos. 33.

”Minä asetan sinut kallionkoloon ja suojaan sinua kämmenelläni”. Mahnun ja Pertunkulman kallioilla kulkeminen ovat liki päivittäistä liikkumisen iloa. Siellä on monta kallionkoloa.

Jylhässä kallionkolossa tuntee itsensä pieneksi. Mutta olo on turvallinen. Sinne ei käy myrsky, ei tuuli, ei juuri edes sadekaan. Hassun totta: Jumalan kämmenkin suojaa. Miksi? Koska en kestäisi Jumalan kirkkautta. Näen Jumalan suuruuden ja kirkkauden vain takaa päin. Hänen kasvojensa kirkkautta en kestä.

Noustuani kallionkolosta kohtaamassani ihmisessä näen Jumalan kasvot. Niistä opettelen tuntemaan itseäni.

Kauko Keränen