Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.» Jeesus sanoi hänelle: »Nouse, ota vuoteesi ja kävele.» Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: »Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.» Mies vastasi heille: »Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’» Silloin juutalaiset kysyivät: »Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?» Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: »Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.» Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut. Joh. 5: 1-15.
Viesti Betesdan lammikolta: Elämä ei ole ajopuu
(Messu Humppilan kirkossa 21.9.2014)
Päivän evankeliumi vie meidät Jerusalemiin Lammasportin lähellä olevalle altaalle, jolla oli nimi Betesda, jonkin sorttimentin terveyskylpylä. Allasta reunusti viisi pylväshallia, jossa suuri joukko sairaita odotti ja odotti… Eräskin mies oli odottanut 38 vuotta. Tai aivan kuin nykyaikaisen sairaalan odotustila, jossa vihreä palmu kukoistaa kuin toivo. Suihkulähteen vesi solisee kuin parantumisen lupaus. Odotus on käsin kosketeltavaa. Odottavan aikahan on aina pitkä.
Suomalainen Käkisalmella syntynyt säveltäjä Erkki Melartin, jolta on mm. toivonvirren 600 sävelmä, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt, on sanonut: “Sairauden ja heikkouden hetket eivät ole hukkaan heitettyä aikaa. Ne ovat sielunviljan itämisen aikoja. Ole hiljaa ja odota! Katsele aikaisen kevään paljaita peltoja. Kohta näet uuden vihreän elämän itävän tummasta mullasta ja kuulet kiurun laulun taivaalta.”
”Uusi vihreä elämä itää tummasta mullasta”. Tuntuu, ettei tuo ns. sairauden jalostavuus aina pitäisi paikkaansa. Huonosti se sopii tämän päivän 38 vuotta sairastaneen kertomukseen. Liki neljä vuosikymmentä odotettu ja odotettu… Eikä vieläkään… ei näy elämän vihreää… ei kuulu kiurun laulua taivaalta.
Siihen oli jo jotenkin totuttu. Oli katkeruus siitä, että aina joku toinen ehti ensin. Elämä tuntui epäoikeudenmukaiselta. Joku toinen silloin tällöin sai avun. Minä en. Ei jaksanut enää odottaa tilanteeseen korjausta. Sairaus oli jo niin kokonaisvaltaisesti osa itseäni. Minulla ei ole ketään. Kiuru laulaa aina jollekulle toiselle. Minulla ei ole muuta kuin minä itse ja sairauteni. Se oli kuin sokea ja vääjäämätön kohtalo.
Sitten ilmestyykin vierelle ihminen, jota sairastava ei edes tunne, ja joka kysyy ensi kuulemalta vallan käsittämättömän kysymyksen: “Tahdotko tulla terveeksi”. Miten niin sairas ei tahtoisi tulla terveeksi? Ihan niin kuin pilkkaisi sairasta. Vai eikö sittenkään?
Mies ei kuitenkaan vastaa tuohon itse kysymykseen, vaan käy selittelemään sitä, minkä vuoksi hänen mielestään parantuminen oli olevinaan mahdotonta nimenomaan hänen kohdallaan.
Kuulostanee kovin tutulta. Saatetaan vuosikymmeniä kärsiä vaikeista elämäntilanteista. Viereen voi tulla joku ulkopuolelta ja nähdä mahdolliseksi päästä pois tilanteesta, jos vain on tahtoa ja uskallusta. Mutta ei. Tilanteeseen on niin totuttu ja alistuttu, että löydetään kaikki mahdolliset selittelyt sille, ettei muutosta yksinkertaisesti voi olla odotettavissa.
Mies ei osannut sanoa, tahtooko hän tulla terveeksi. Kysymys oli hänelle niin käsittämätön ja yllättävä.
Jeesuksen omaperäinen ja viisas sielunhoito tähtäsi sen oivaltamiseen, että elämä ei ole ajopuu. Elämä ei ole sokea kohtalo. Elämän joihinkin asioihin voi vaikuttaa, jos on vain tahtoa. Kaikkiin ei voi vaikuttaa, mutta joihinkin voi.
Meitä voi vaivata myös sellainen ylihengellinen hurskaus, että jumalallistetaan kaikki vaikeudet. Kun kerran Jumala ne antaa, niin ne pitää ottaa vastaan. Ja kun kerran Jumala ne antaa, niin eihän niistä voi pyrkiä edes pois. Tämä on hengellinen ajopuu. Tällä hengellistetään elämän kynnysmattona kuluminen. Kun kerran on niin määrätty, niin on… Oma tahto, tervekin sellainen, on nujerrettu ja alistettu.
Jeesus Betesdan altaalta tahtoi antaa palauttaa tälle miehelle oman tahdon. Elämä ei ole ajopuu. Elämänhalu, tahto elää, voittaa joskus jopa vaikeankin sairauden. Riippuvuus Jumalasta, usko Jumalaan, ei tee ihmisestä passiivista virran mukana ajautuvaa, vaan se rohkaisee aktiiviseen taisteluun elämän puolesta.
Elämään herättely ei katso ympärillä olevia olosuhteita ja tulevaisuuden ennusteita. Se voi tapahtua vaikka sapattina. Se voi tapahtua vastoin yleistä mielipidettä ja uskonnollista ajattelua.
”Seurakunta on Betesda, laupeuden huone, jos sinne vain ehtisi”. Maija P Kotimaa 18.9.
Kauko Keränen