Kauko Keräsen verkkosivut

Mielen hurmaa

Perinnemessu 3.8.2014 Urjalan kirkko

 

2 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään;

3 ja hänen vaatteensa tulivat hohtaviksi, niin ylen valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä taida semmoiseksi valkaista.

4 Ja heille ilmestyivät Elias ynnä Mooses, ja nämä puhuivat Jeesuksen kanssa.

5 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi".

6 Sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska he olivat peljästyksissään.

7 Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä".

8 Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan. Mark. 9:2-8/ 1938.

 

 

Pentinkulman päivillä on tänä vuonna katseltu mielen maisemia ja pohdittu: miten ja mistä hurma, hurmos, hulluus syntyy, miten se saa ihmisen valtaansa. Missä suhteessa hurma, hulluus, luovuus, taide, kirjallisuus ovat. Mistä tulee tekstin hurma, millaisesta mielen maisemasta.

 

Jotenkin on oltu oivaltamassa, että tässä luovassa tilassa menee rajoja rikki, mielen maiseman rajoja, sairauden ja terveyden rajoja, hurmoksen ja hulluuden rajoja. Luova tila on monesti hulluuden ja hurmoksen tila. Monet luovat ihmiset ovat rikki menneitä. Vincent van Gogh, Aleksis Kivi, L. Onerva jne. Vai mitä ajattelette urjalalaisesta Lauri Saaresta, jonka täplätauluista hehkuu voimakkaiden värien rajoja polttava hehku, esim. Alttaritaulu Jeesus Getsemanessa, jota halkivahalaiset eivät 1920-luvulla hyväksyneet kirkkonsa alttarille. Nyttemmin se on srk-talon seinällä.

 

Tällaista luovaa hulluutta, hurmosta, esiintyy monilla elämän alueilla: taiteiden alueilla, kirjallisuudessa, näyttämöllä, politiikassa, ja toki uskonnollisen kokemuksen alueella. UT:n kreikankielessä tälläisen hurman ja hurmoksen sana on ekstasis, joka etymologisesti kuvaa tilaa, jossa ihminen saa kosketuksen sen hetkisen olemassaolonsa ulkopuolelle.

Esim. ”Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. Hänen tuli nälkä ja hän halusi ruokaa, mutta sillä aikaa kun ateriaa valmistettiin hän joutui hurmoksiin. Hän näki taivaan avoinna, ja taivaasta tuli alas ikään kuin suuri purjekangas, joka laskettiin maahan neljästä kulmastaan kannateltuna”. Apt. 10:10s. Hurmos=ekstasis.

 

Vanhat kelttiläiset kristityt kutsuivat tiettyjä paikkoja ”ohuiksi paikoiksi”. Sellaisessa paikassa tuonpuoleisen ja tämän puoleisen välinen raja käy ohueksi, miltei läpäiseväksi. Jumalan intiimi läsnäolo kaikessa luodussaan tulee yhtäkkiä läpinäkyväksi. Kirkastusvuori oli yksi sellainen ohut paikka, jossa taivas kosketti maata. Se oli niin ohut, että rajan yli oli liikennettä: ”heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa”. UT:n kreikankielellä sanottuna tapahtui metamorfoosi, Jeesuksen ulkomuoto muuttui. Vaatteet alkoivat hohtaa niin, että vaatteenvalkaisijan ammatti kalpeni sen puhtauden edessä.

 

Vanhan liiton puolella meillä myös esimerkkejä tästä. ”Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan.” Ex. 34:29ss.

 

Kirkastusvuoren ohuessa paikassa Pietari ilmaisi tuntonsa: »Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Tai: ”Opettaja, meidän on tässä hyvä olla.” Molemmat käännökset lienevät kielellisesti mahdollisia. Pietari olisi tahtonut ikuistaa kokemuksensa majantekosuunnitelmillaan, mutta sitä hänelle ei suotu.

 

Sellaisella uskonnollisella kokemuksella, jossa ihminen saa kosketuksen itsensä ulkopuolelle, jossa taivas ja maa hipaisevat toisiaan, on kautta kirkon historian ollut oma paikkansa ja merkityksensä. Kokemus ”ohuista paikoista”ei ole vain kelttien erityisoikeus. Monet kirkkomme herätysliikkeet ovat syntyneet tällaisesta rajoja rikkovasta kokemuksesta.

 

Telppäs-niityllä silloisen Iisalmen pitäjän Savojärven kylässä, Lapinlahden kirkon lähellä, kesken heinänteon vuonna 1796 tuli voimakas tuulenpuuska ja niityllä olleet kahden talon, Asikkalan ja Heikkilän ihmiset kokivat, että kuin suuri käsi olisi kaatanut heidät maahan. Väki piti tätä Pyhän Hengen ilmestymisenä. Tilanteessa ilmeni myös kielilläpuhumista ja näkyjen näkemistä. Tämä sai aikaan mukana olleissa voimakkaan hengellisen herätyksen, joka levisi aluksi kyläläisten keskuuteen, sitten laajemmalle. Tapahtumaa pidetään Savon herännäisyyden alkuna. – Olipa se sitten millainen syöksyvirtaus tahansa, mutta se koettiin Jumalan hyvänä puuttumisena ihmisten elämää.

 

Lestadiolaisia on haukuttu ”hihhuleiksi” heidän voimmakkaiden armonkokemusten vuoksi. Ihan suotta haukuttu. Saakoot nämä aidot uskonnolliset elämykset kunnioituksen osakseen.

 

Kastepöytä on tällainen ”ohut paikka”. Jumala on läsnä. Taivaasta kuuluu ääni: Tämä on minun rakas poikani/ tyttäreni, johon minä olen mielistynyt. Hyvä Jumala sulkee kastettavan syliinsä, armoliittoon, joka armo ei järky vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat.

 

Ehtoollispöytä on tällainen ”ohut paikka”, jossa me käymme pyhäin yhteyteen. Aika menettää merkityksensä ehtoollispöydässä. Mennyt ja tuleva yhdistyvät. Jeesuksen asettama ensimmäinen ehtoollinen ja lopussa  oleva suuri ehtoollinen taivaassa sulkevat meidän ehtoollispöytämme syliinsä. Olemme ehtoollisella yhdessä apostolien ja poisnukkuneiden isiemme ja äitiemme kanssa. Se hetki on myös pyhä ja vavisuttava. Olemme rajalla, joka häipyy. Me uskomme pyhäin yhteyden.

 

Jaamme Pietarin kokemuksen: Herra, meidän on tässä hyvä olla.

 

Kauko Keränen

rovasti

 

Kommentit(0)