Kauko Keräsen verkkosivut

Kun kello seisoo

(Urjalan Sanomat 26.2.2015)

 

”Tää kansa on kuin kaupunki, min tornin kello seisovi,

ja aikaa kysymähän niin nyt kaikki juoksee naapuriin.

Mut toisen kello edistää ja toisen jälkeen ihan jää

ja kaikki toimet nurin käy, kun ajan johtajaa ei näy.

Jos tääll’ ois mies, jos yksikin, niin itse nousis tornihin

ja voiman oikeudella hän sen kellon vetäis käymähän.

Ja huutais: “Näin on aika maan!” – ja oman päänsä mukaan vaan

hän ajan kellon asettais – ja kaikki uskoa sen sais!

Ja vaikk’ ei ois se tullutkaan niin sekunnilleen oikeaan,

ois pälkähästä päästy pois ja jokin aika saatu ois.

Mut mies se viipyy, viipyy vaan ja yhä seisoo kello maan

ja kaikki toimet nurin käy, kun ajan johtajaa ei näy.”

(Eino Leino, Kun kello seisoo. Kokoelmasta Tarina suuresta tammesta 1896)

 

En osaa selittää, miksi olen juuri nyt jäänyt tämän Eino Leinon runon vangiksi. Hän kirjoitti sen nuorena opiskelijana Hämeenlinnan lyseoaikoina. Tuo runo tuntuu vain niin tuoreelta, juuri kirjoitetulta, voimakkaalta kannanotolta aikamme pysähtyneisyyttä ja päättämättömyyttä ravistellen.

 

Toisaalta kronometri takoo sekuntejaan, minuuttejaan ja tuntejaan niin kuin ennenkin. Tai saattaa tuntua, että vielä kiivaammin kuin ennen. Mutta kaikkialla vain odotetaan, mitä mahdollisesti tapahtuu. Kello seisoo.

 

”Toisen kello edistää ja toisen jälkeen ihan jää ja kaikki toimet nurin käy, kun ajan johtajaa ei näy”.

 

Mietin ja rukoilen paastonaikana tätä erityisesti Urjalan seurakunnan jäsenenä. Miten saisi kellon käymään, vaikkei se niin sekunnilleen oikeaa aikaa kävisikään, kunhan vain kävisi? Rukoilen kärsivällisyyttä ja voimia vaihtuville johtajille.

 

”Herra, osoita minulle tiesi,

opeta minua kulkemaan polkujasi.

Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua,

sinä Jumalani, auttajani!

Sinuun minä luotan aina.” Ps. 25.

 

Kauko Keränen

Urjalan seurakunnan jäsen

 

Kommentit(0)