Kauko Keräsen verkkosivut

Ihmistä varten

 

”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten”.  Mark. 2. Tämä Jeesuksen sana ensi sunnuntain evankeliumissa saa olemassaoloni pohdiskelun liikkeelle. Mikä on elämässä tärkeintä? Ihminen?

 

Joku saattaa joskus jopa perustellusti sanoa, että tämä luotu maailma tulisi toimeen paremmin ilman ihmistä. Tämä maailma ei toki ole vain ihmistä varten, vaan ihminen myös tätä maailmaa varten.

 

Jeesus mursi sellaista ajattelua, että uskonto ja sen ilmenemismuodot olisivat tärkeämpiä kuin ihminen. Ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti on ihmistä varten. Ihminen ei ole uskontoa varten, vaan usko on ihmistä varten. Ihminen ei ole kirkkoa varten, vaan kirkko on ihmistä varten. Ihminen on keskuksessa ja muut häntä tukevat asiat ovat häntä varten.

 

Ihminen tarvitsee olemassaololleen luottamusta ja tukea, toista ihmistä, uskoa Jumalaan, kirkkoakin. Ne ovat häntä varten.

 

Käskyt eivät ole ensisijaisia, vaan se ihmisen elämä, jota käskyt tahtovat suojella. Elämä on ensin, vasta sitten elämän ohjeet. Käskytkin ovat siis tärkeitä, mutta eivät ihmistä ja elämää tärkeämpiä. Siis käskyt eivät ole itseisarvo ja itsetarkoitus, vaan elämä. Jos käskyistä ja säännöistä tulee elämää tärkeämpiä, silloin niistä tulee kahlitsevia isien perinnäissääntöjä, jotka joskus saattavat jopa tukahduttaa elämää.

 

Evankeliumi on ilosanoma eikä äläsanoma. Se auttaa ihmistä vapautuneeseen iloon. Kielteinen moralisointi tukehduttaa elämän ilon.

 

Ihmistä varten olevan uskomme tunnustus on oivaltanut tämän kolmessa uskon kappaleessaan: 1. Ensin luotu ihminen, 2. sitten lunastettu ihminen ja 3. sitten vasta kirkko virkoineen ja armolahjoineen tukemaan ja hoitamaan luotua ja lunastettua ihmisyyttä.

 

Ihminen – olipa hän muukalainen, pakolainen, sinä tai minä – on Jumalan silmäterä. Jeesus haluaa päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista, mutta sitoo heidät totuuteen ja rakkauteen. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

 

Kauko Keränen

(Urjalan Sanomat 24.9.2015)

Kommentit(0)